Töitä ja muuttoa.

Vaikka muutto on jo tehty on tavaroita vielä sielä ja täällä.  Joka kyl ahistaa mua tosi paljon kun mikään ei ole kunnolla paikallaan. Lisäksi viimeiset pari viikkoa on töitä ollut aika paljonkin,  ja tuntuu ettei kotona ole saanut mitään aikaiseksi. Koko ajan kaikkialla tekemistä, olemista ja oikeaa rentoutumista  en edes muista milloin olisi ollut.  En …

Jatka lukemista

Kiirettä pitää

Elämässämme pitää kiirettä töitä, enemmän ja enemmän, nyt nämä työt jatkuvat elokuun loppuun. Pari vkl vapaata sain toivoa ja ainaki näyttäisi toteutuvankin. Lisäksi toisissa töissä sen mukaa mitä toisista töistä antaa myöten. Tällä viikolla alkaisikin 7päivän putki ja sinä aikana myös toisissa töissä varmaankin kahtena päivänä. Työ ei ole sitä mitä haluan, mutta ajattelen sen …

Jatka lukemista

Töitä

Kävin silloin helmikuussa työhaastattelussa ja en saanut paikkaa.  Tänään kaupassa ollessani puhelin soi ja fonecta haki työnantajan nimen siihen, mietin pari kertaa vastaanko ja vastasin,  miulle tarjottiin sitten töitä aluksi kuukaudeksi ja  jos tykkään työstä saan kesäksi ja ehkä syksyksi ja siitä edespäinkin töitä.  Olen shokissa.  Hyvällä tapaa kylläkin.  Just oltiin tuos alettu suunnitteleen ens …

Jatka lukemista

Ohoh, onpa aika taas mennyt nopiasti!

Työhaastattelu paikasta soitettiin et en päässy mut voivat soittaa jos kiinnostaa keikka työ, toisaalta olen helpottunut. Olen jo tässä hieman suunnitellutkin tulevaa. Kevät-kesä ajalle yritän saada lisää töitä tän hetkisestä työpaikastani, jossa nyt on ollut hiljaista. Sen jälkeen alan toteuttamaan yhtä unelmaani, eli kouluun ja yritttäjyyttä opiskelemaan(tai työkkärin kautta joka on kylläkin lyhyempi eikä varmana …

Jatka lukemista

Työhaastattelu

Mulle soitettiin eilen et haluanko tulla työhaastatteluun!  Vaikken mä mitää työhakemusta ollut laittanut mihkää. Tänään sit kävin, vähän erilaista. Katotaan kui akan käy.  Seuraa bloggaajaa: http://vaimomatskuuko.blogspot.fi/

Jatka lukemista

Aikaansaava vai aikaansaamaton.

Lauantain jälkeen on tapahtunut paljon,  ollaan käyty pari kertaa viereisessä kaupungissa ostelemassa yhtä sun toista.  Oon fixannut vaikka mitä, esim keittiön kaapit, uuden tv-tason, olkkarin pöydän.  Vaihtanut verhoja, laittanut kotia kevääseen. Mun on pitänyt leipoo mut sitä en vaa oo saanut tehtyä.  Ehkä huomenna?  Varata aika kulmien laittoon, kun sellaisen lahjakortin sain vaimolta.  Laittaa ystävälle …

Jatka lukemista

Joko viimein?

Viime päivityksen jälkeen vaimoni on ollut jo kahdesti sairaalassa. Ja viimeisellä kertaa minä olin mukana tai siis yön hänen kanssaan. Eka epäiltiin antibiootista johtuvaa mahatautia, ei ollut. Annettiin antibiootit ja kotiin parin yön jälkeen. Toisella kertaa epäiltiin tukosta jalassa, ja lanssilla Oysiin.. yö siellä ja Seuraavana päivänä kuvattiin eikä ollut. Silloin olin mukana. Onnekseni sain …

Jatka lukemista

Mulla oli suunnitelma…

Mä olin suunnitellu jo viime kesänä et saan oikee kunnolla hössöttää joulua ja viel hetki sittenki oli ajatuksena et teen sitä ja tätä ja ois kiva tehä sellaisia ja tämmöisiä. Nyt on jo YHESTOISTA päivä, olen laittanut jo kylläkin joulu sisustuksen. Tarkoitus oli tehä piparitalo, tehä ite joululahjat, tehä sellaisia joko joululeivonnaisia tai suklaita, mutta …

Jatka lukemista

Apua, mihin tää aika oikeen hujahtaa!

Nyt aletaan oleen jo marraskuun puoli välissä, kohta on joulu ja uus vuos. Olen ollut nyt pari viikkoa melkein täys päiväisesti töissä, ja aika siellä kuluukin todella nopeasti. Isänpäivä ei ihan suunnitellusti mennyt, mutta aamupalan tein isälle ja kakun, lisäksi illemmalla tein myös ruokaa. Muuten sen päivän olinkin töissä. Tämän viikon olen tehnyt kattauksia, huoneita, …

Jatka lukemista

Marraskuu, mihin aika kuluu?!!

Viime viikon olinkin täysin töissä tiistaista-lauantaihin kerkesin 40 tuntia tekemään. Mukavaa vaihtelua päiviin kun pääsin tekemään yhtä sun toista. Pääsin laittamaan huoneita, majoitus kuntoon. Olin leipomon puolella pussittamassa tuoretta leipää ja leikkaamassa taikinaa sopiviksi paloiksi. Järjestelemässä ja suunnittelemassa lasten halloween bileitä ja aikuisten bileitä. Myymässä alkoholia, tarjoilemassa mummuille ruokaa, järjestämässä tiloja milloin minkäkinlaisiin tilaisuuksiin. Ja …

Jatka lukemista