Kahvin ja jogurtin voimalla aurinkoiseen aamuun!

Hyvää karkauspäivää – Minne karataan?? Naturelli kuva tältä aamulta. Naama on kun norsun vi**lla! 😀 Hyvää viikon alkua. Täällä puolella ruutua yritetään herätä kahvin voimalla uuteen viikkoon. Nukuin viime yön todella hyvin, mutta silti olisin voinut jäädä vielä peiton alle köllimään. Oon viikonlopun aikana ollu tosi reipas. Kävin paljon hiihtämässä ja ulkoilemassa. Sain jopa selkäni …

Jatka lukemista

Marimekko 2016 – Blogi-ilta

Yhteistyössä: Marimekko, Joensuu Minulla oli ilo ja kunnia yhdessä Joensuun Iso Myyssä sijaitsevan Marimekon kanssa kutsua joensuulaiset bloggaajat viettämään iltaa yhdessä tutustuen Marimekon kevääseen/kesään. Bloggaajia saapui mukava määrä ja meillä oli oikein mukavaa. Meille oli tarjolla hieman kuplajuomaa ja suklaata. Olin niin innoissani, että napsin kuvia ennen kun kaikki tarjottavat oli edes tarjolla. Lisäksi tarjolla …

Jatka lukemista

Juhla- ja häämessut Joensuussa

5 Parasta palaa Juhla- & Häämessuillta Original Sokos Hotel Kimmel:ssä järjestettiin lauantaina, 20.2.2015, juhla- ja häämessut, jossa käväisin katsastamassa mitä sieltä löytyy. Kokosin tähän postaukseen mielestäni parhaimmat palat. Messuilta löytyi paljon mielenkiintoisia yrityksiä ja osaan en edes väenpaljouden takia tarkemmin päässyt tutustumaan. Itsellä ei valitettavasti tällä hetkellä ole aihetta järjestää juhlia ja osittain se vaikutti …

Jatka lukemista

Kiireinen viikko alkaa lähentyä loppuaan.

”Jes! Nyt ollaan jo voiton puolella… Kirjoittelen viikonloppuna paremmin, mutta rikon tällaisella pikakuulumisilla hiljaisuuden. Tämä viikko on ollut hyvinkin pitkä ja kiireinen, mutta onneksi aletaan olla jo voiton puolella. Maanantaina kirjottelin uusia postauksia, mutta en tahtonut oikein saada mitään valmiiksi. Kirjoitin niin ison inspiraation vallassa, että ovat ihan sekavia ja hyppivät epäloogisesti asian vierestäkin välillä. …

Jatka lukemista

Bataattiranskalaiset & purjosipuli dippi

Onnistumisia & Epäonnistumisia Olen pitkään ajatellut, että pitäisi tehdä bataattiranskalaisia ja nyt olen saanut vihdoinkin aikaiseksi tehdä niitä. Tein ranskalaisten kaveriksi purjosipuli dippiä kokeilumielessä, joka oli yllättävän hyvä. Dipin ohjetta pitää vielä muovata, mutta kerron nyt vain raaka-aineet. Aloitetaan bataattiranskalaisista. Pilkoin bataatin pitkiksi suikaleiksi ja huuhtelin ne juoksevan veden alla. Kuivasin ne vielä talouspaperilla, jotta …

Jatka lukemista

Keittiö – Kodin sydän

4 Pointtia – Täydellisen keittiön ainekset! Olen huomannut, että bloggaamisessa nautin paljon ideoiden ja inspiraation jakamisessa. Tälläkin kertaa jatketaan samaa kaavaa. Keittiö on kodin tärkein paikka minulle, koska nautin ruoan tekemisestä ja haluan, että se on mukavaa. Keittiössä jossa vaikea liikkua, tavarat ovat levällään ja tunnelma on tunkkainen, on myös ikävää tehdä ruokaa. Listaan neljä …

Jatka lukemista

Inspiroidu puusta

10 inspiroivaa DIY sisustus kuvaa Rakennusmateriaalina ja varsinkin sisustuksessa puu on yksi suosikkimateriaaleista minulle. Listasin alle yhdeksän inspiroivaa kuvaa, kuinka puuta voi käyttää ja kierrättää sisustamisessa. Lisäksi lisäsin yhden kuvan, jonka avulla voit itse tehdä upean sohvapöydän. Miksi antaa hienojen viinilasien pölyyntyä kaapissa, kun ne voisi laittaa tyylikkäästi esille. Minulle viinipullot tuovat ripauksen hienostunutta tyyliä …

Jatka lukemista

Kahvi – Turkkilaista Jauhatusta

Turkkilainen kahvi piristää arkisen päiväkahvihetken. Jos minä olisin muinoin asunut Turkissa, minua oltaisiin varmasti luultu vakoojaksi. Sota-aikaan vakooja tunnistettiin ulkomaalaisiksi vakoojiksi siitä, etteivät he osanneet nauttia turkkilaista kahvia oikein. Niin kuin en tänään minäkään. Jälkiviisaana tutkittuani opin tämän asian.  Turkkilaisen kahvin kanssa pitää aina tarjoilla myös vettä. Ennen kahvin juontia tulisi juoda vettä, jotta suu …

Jatka lukemista

Sami-Petteri Is NOW Also on YouTube

You can find my blog now also on YouTube Blogi päivittyy nyt myös kerran viikossa YouTubeen!   Olen päättänyt, että aloitan kerran viikossa tekemään videopostauksen. Videopostaus tulee olemaan suomenkielinen ja julkaisen sen keskiviikkoisin (poikkauksia saattaa tulla). Ensimmäinen videopostaus ilmestyy 17.02., mutta oheismateriaalia, clippejä ja tulee ennen sitä esille. Tällä viikolla teen ”tunnusmusiikkia” ja introvideota valmiiksi. …

Jatka lukemista